keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Täydelliset Naiset

Katso linkit täältä


Täydelliset naiset (Desperate Housewives, suoraan suomennettuna ”epätoivoiset kotirouvat”) on Golden Globeilla ja Emmyillä palkittu yhdysvaltalainen televisiosarja, jonka on luonut aiemmin Tyttökultia käsikirjoittanut Marc Cherry. Sarja yhdistelee useita tyylejä – draamaa, komediaa, rikosdraamaa, farssia, saippuasarjaa ja satiiria – mutta palkintonsa se on voittanut komedia-kategorioissa. Ensimmäinen jakso esitettiin ABC:lla 3. lokakuuta 2004, ja 10. lokakuuta 2005 sarjaa alettiin esittää myös Nelosella. Täydelliset naiset on ollut yksi kaikkien aikojen suosituimmista sarjoista Yhdysvalloissa, ja voittokulku on toistunut myös Britanniassa, Australiassa, Ruotsissa ja Saksassa. Yhteensä sitä näytetään ainakin 150 alueella maailmassa.
Sarja kertoo viidestä naisesta, jotka asuvat kuvitteellisen Eaglen osavaltion Fairview'n kaupungin lähiössä Wisteria Lane -kadulla. Juonenkäänteet liittyvät päähenkilöiden ihmissuhdeongelmiin, jotka taas kietoutuvat taustalla olevaan mysteeriin. Kauden viimeisessä jaksossa tämä mysteeri ratkeaa ja samalla luodaan pohjaa seuraavan kauden tapahtumille. Sarjan kahdeksas tuotantokausi on sarjan viimeinen tuotantokausi.

Kausi 1

Kausi 2

Kausi 3

Kausi 4

Kausi 5

Kausi 6

Kausi 7

Kausi 8

1 kommentti:

  1. Harrah's Cherokee Casino Resort Will Close Due to COVID-19
    Cherokee, North Carolina, 경상남도 출장샵 U.S. casino workers are being urged 김해 출장마사지 to step down a 화성 출장샵 state-run 부산광역 출장안마 COVID-19 vaccination 군포 출장안마 center for COVID-19

    VastaaPoista