maanantai 30. joulukuuta 2013

Family Guy



KATSO FAMILY GUY JAKSOT TÄSTÄ

Family Guy on Seth MacFarlanen luoma yhdysvaltalainen Emmy-palkittu piirrossarja. Sarjaa on esitetty Yhdysvalloissa FOX-kanavalla vuodesta 1999 lähtien. Sarjan ensimmäinen jakso esitettiin Yhdysvalloissa 31. tammikuuta 1999. Sarjan tuotanto lopetettiin 14. helmikuuta 2002.[1] Sitä kuitenkin jatkettiin 2005. Family Guy on ensimmäinen sarja, jonka tuotantoa on jatkettu keskeyttämisen jälkeen DVD-myyntien perusteella.

Suomessa sarjaa on esitetty yhden tuontokauden verran MTV3- ja Sub-kanavilla. Nykyään sarjaa esittää FOX
Family Guyn juoni on rakennettu periamerikkalaisen, Rhode Islandin kuvitteellisessa Quahog'ssa asuvan Griffinien perheen ympärille. Komiikka perustuu suurilta osin pieniin klippeihin (engl. cutaway gags), joissa yleensä parodioidaan amerikkalaista kulttuuria. Ohjelman komiikkaa verrataan usein Simpsoneihin. Sarjasta on myös tehty suoraan DVD:lle julkaistu elokuva Family Guy Presents Stewie Griffin: The Untold Story.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti